Kausi-influenssa!

Miksei tätä ymmärretty jo keväällä 2020?
Kysehän on koko ajan ollut kausi-influenssan veroisesta taudista

Iltalehti 11.1.2022

TOISTUVAT KORONAVIRUSROKOTUKSET UUVUTTAVAT IMMUUNIPUOLUSTUKSEN

Suomessa on meneillään kolmas koronarokotekierros lyhyellä aikavälillä ja rokotuksien mallimaassa Israelissa jo neljäs.

Yhä useampi taho ymmärtää, että rokotteiden ”tehokkaita ja turvallisia”- mainoshokema on menettänyt uskottavuutensa.

EU:n korkein lääkeviranomainen EMA (European Medicines Agency) piti nopeasti toistuvista koronarokotuksista äskettäin lehdistötilaisuuden. Valtioita varoitettiin, että tiheällä tahdilla toistuvasti annetut koronarokotukset uuvuttavat immuunipuolustusjärjestelmää, ja siksi tällaista rokotusohjelmaa ei tule toteuttaa. Heikentynyt immuunipuolustus ei pysty enää riittävästi vastaamaan tavanomaisiinkaan haasteisiin vaan ihmisestä tulee immuunipuutteinen. Tällainen henkilö on altis yksinkertaisille tartuntataudeille samalla kun vaara sairastua syöpätauteihin ja autoimmuunisairauksiin kasvaa.

EMA ehdottaa nyt, että tehosterokotuksien väliä pidennetään ja niitä annettaisiin vasta talven lähestyessä kuten influenssarokotuksia. Näin EMA yhtyy asiantuntijoihin, jotka ehdottavat perusteellista käännöstä koronapolitiikassa niin, että paniikin asemasta koronaan alettaisiin suhtautua kuten muihinkin kylmän vuodenajan hengitystieinfektioita aiheuttaviin viruksiin.

Linkki: Frequent Boosters Spur Warning on Immune Response

Linkki: Spanien klassar covid som vanlig influensa – uppmanar övriga EU att följa efter